Teksti: Heini Hämäläinen
Tutkija
Helsingin kaupunginmuseo / Keski-Uudenmaan alueellinen vastuumuseo
Kulttuuriympäristötiimi

Alueen valaistuksen uusiminen oli ajankohtaista, sillä osa valaistukseen liittyvistä rakenteista oli tullut elinkaarensa päähän. Lisäksi aiemmin valaisemattomalle väyläosuudelle asennettiin hankkeessa valaistus, mikä lisää reitin turvallisuutta.

Helsingin kaupunginmuseo oli mukana hankkeessa, sillä kyseinen kevyen liikenteen väylä on mahdollisesti ollut käytössä ensimmäisen maailmansodan aikaisena yhdystienä. Museon tavoitteena oli saada lisätietoa tien rakenteesta, sillä tutkimustieto Helsingin historiallisista teistä on puutteellista.

Helsingin kaupunginmuseon / Keski-Uudenmaan alueellisen vastuumuseon arkeologit toimivat Helsingin lisäksi seitsemän Keski-Uudenmaan kunnan alueella oman vastuualueensa arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijatehtävissä. Keskeisiä tehtäviämme on antaa neuvontaa, laatia lausuntoja, osallistua maankäyttöhankkeiden ohjaamiseen sekä tehdä maastotarkastuksia ja suppeita tutkimuksia.

Tällä kertaa kiinnostuksen kohteena oli kevyen liikenteen väylä Käpylän ja Oulunkylän juna-asemien välillä.

Tien keskilinjalla pilkottaa paikoin mukulakivetys uudempien sora- ja kivituhkakerrosten alta.

Tie on Värjärinpolun ja Kylävoudintien välisellä osuudellaan metsäisessä ympäristössä säilynyt varsin hyvin uudemmalta maankäytöltä. Tie on noin neljä metriä leveä ja sitä reunustavat matalat ojat. Ulkonäöltään tie muistuttaa ensimmäisen maailmansodan aikaista yhdystietä.

Suomen Energia-Urakointi rakensi alueelle uuden valaistusverkon.

Tielinja löytyi Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin tallennetuilta historiallisilta kartoilta

Yhdystiet liittyvät Helsingin ympäristöön vuosina 1914–1918 rakennettuun linnoitusjärjestelmään. Yhdystiet yhdistivät toisiinsa tukikohtia ja eri linnoituselimiä, kuten puolustusasemia ja tykkipattereita.

Linnoittamisen yhteydessä rakennettiin runsaasti uusia teitä, mutta myös olemassa olevia teitä saatettiin vahvistaa ja käyttää yhdysteinä. Ne päällystettiin mukulakivillä tai sepelillä ja niitä reunustivat ojat, jotta tiet pysyivät kunnossa myös kelirikon aikaan.

Yhdysteitä pitkin kulkivat niin joukot kuin rakennusmateriaalitkin.

Käpylän ja Oulunkylän asemien välillä oleva junaradan pohjoislaitaa myötäilevä tie on kuitenkin ollut olemassa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Se näkyy esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin tallennetuilla välillä 1907–1909 valmistuneilla historiallisilla kartoilla (esimerkiksi kartta; Plan öfver Helsingfors stad och dess ägor, signum XIV-74a sekä signum X19-44). Tie saattaakin alun perin liittyä myös rautatiehen ja -asemiin. Onhan Oulunkylän aseman seisake otettu käyttöön jo vuonna 1881 ja Käpylän 1910. Toki tie on voinut palvella myös ensimmäisen maailmansodan aikaisena yhdystienä.

Tien poikki tehtävät kaivannot ajoitettiin siten, että poikkileikkaus tien rakenteesta avautui tutkittavaksi kaupunginmuseon arkeologille.

Valaisinrakenteiden uusiminen tarjosi tilaisuuden tierakenteen tutkimiseen

Nykykäytössä olevana tienä kohde ei Museoviraston linjauksen perusteella ole muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, joten valaistuksen uusimishankkeen kaltaiset kunnostustyöt ovat sallittuja tien ympäristössä. Näin ollen hanke oli mahdollista toteuttaa suunnitelmien mukaan.

Valaisinrakenteiden asennustyö tarjosi oivan mahdollisuuden kerätä lisätietoa tien rakenteesta ja perustamistavasta. Suomen Energia-Urakoinnin kanssa sovittiin ajankohta, jolloin kaupunginmuseon arkeologi olisi paikalla valvomassa tien poikki tehtävän kaivannon kaivuutyötä.

Näin avautui tutkittavaksi poikkileikkaus tien rakenteesta noin 70 cm:n syvyydelle, mikä oli valaisinkaapelin asennussyvyys.

Museon arkeologi puhdisti kaivannon pystyseinämää pelkalla eli muurauslastalla, jota arkeologit käyttävät kaivuutyössä välineenään. Dokumentoinnissa havaittiin, että modernien pinnoitekerrosten alla ojien välinen tienpenger oli kivetty lähes koko leveydeltä ja tien reunoihin oli ladottu rivi kookkaampia kiviä. Kiveys osoittautui siis laajemmaksi kuin mitä pintapuolinen tarkastelu antoi ymmärtää. Kivet olivat myös paljon kookkaampia kuin keskimäärin yhdysteissä käytetyt kivet.

Kiveys oli ladottu punaruskeaan hiekkaan ja sen alla oli perustuksena oranssinsävyinen laikukas hiekka. Alinna ennen puhdasta pohjamaata oli tasapaksu kerrostuma nokista ja hiilensekaista maata. Palokerros oli näkyvillä erityisesti Kylävoudintien linjauksen ympäristössä kaivannossa. On vaikea arvioida palokerroksen syntysyitä ja ajankohtaa, mutta herää kysymys, olisiko tien aluetta aikanaan raivattu kasvillisuudesta polttamalla? Tähän voi arkeologi etsiä vastausta vertaamalla omia tutkimustuloksiaan muihin tietutkimuksiin.

Valaistuksen uusimishankkeen yhteydessä saatiin siis uutta kiinnostavaa tietoa tielinjauksesta ja yhteistyö hankeen toteuttajan Suomen Energia-Urakoinnin kanssa sujui jouhevasti.

Mainittakoon vielä, että lähes autenttisessa kunnossa säilyneitä yhdysteitä voi ihailla Helsingissä esimerkiksi Kivikon pohjoisosan sekä Mustavuoren linnoitusalueilla. Suurin osa ensimmäisen maailmansodan aikaisista yhdysteistä on jäänyt nykykatujen ja käytössä olevien reittien alle.

LÄHTEET

• Helsingin kartta; Plan öfver Helsingfors stad och dess ägor, signum XIV-74a (Helsingin kaupungin rakennuskonttori). Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Raportit

• Lagerstedt, John & Laulumaa Vesa 2014: Helsinki - Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys. Museovirasto-arkeologiset kenttäpalvelut.

Kirjalliset lähteet

• Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin Rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.

Sähköiset lähteet

• Museoviraston ylläpitämä muinaisjäännösrekisteri (viitattu 19.9.2025)

• www.museoverkko.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx

• Helsingin kaupungin intranetin paikkatietopalvelut